Kullan hinta tänään – romukullan hinta – romukulta – kullan myynti

Kullan hinta on viimeisen kymmenen vuoden aikana nelinkertaistunut. Kullan arvon kohoamisen yksi syy on maailman taloudellisen tilanteen epävarmuus, jonka takia useat sijoittajat ovat arvelleet omaisuutensa pysyvän paremmin suojassa valuuttakurssien heilahtelujen takia. Joidenkin mielestä kulta on hyvä sijoituskohde tälläisinä aikoina. Tällä hetkellä kulta maksaa noin 40e per gramma ja noin 40 000e per kilo. Kullalla voi käydä kauppaa myös pörssissä, jossa monissa eri maissa tai kansainvälisissä pörsseissä kulta on yksi hyödykkeistä (englanniksi commodity). Pörssissä kullan hinta voi esiintyä esimerkiksi futuureissa tai muissa vaihdannaisissa.

-
Alla on kaavio kullan hinnan kehityksestä 30 päivän ajalta euroissa. Kullan hinnan määrittää Lontoon metallipörssi.

gold price charts provided by goldprice.org

Kullan leimat ja merkit

Yleensä koruissa joita myydään Suomessa on oltava jonkinalainen leima. Yleisin merkintä on pitoisuusleima joka kertoo korun tai esineen kultapitoisuudeen. Mikäli esine on 100% kultaa, on merkintä yleensä 999. Muita tunnettuja merkintöjä ovat 375, 585, 750 ja 916.

Kullan myynti suomessa

Jos olet harkitsemassa romukullan tai kullan myymistä suomessa, parhaan hinnan kullasta saat Tavexilta. Tavex maksaa lähes sen hinnan mikä Lontoon kultapörssissä on. http://www.tavex.fi/

Hopean hinta

Katso myös hopean hinnan kehitys, hopean hinta